Aivukuorellasi on parhaillaan käynnissä melkoinen kuhina!
Aivomme ovat pitkälti kehittyneet käyttämään näköaistia ja sitä kautta visuaalista hahmottamista tapana jäsentää tätä maailmaa. Jopa 50 % prosenttia aivokuoresta eli cortexista on varattu visuaalisen hahmottamisen prosessien käyttöön. Lukiessasi tätä tekstiä aivokuorellasi käy siis melkoinen kuhina!Lukemaan oppimisesi kannalta ensimmäinen ikävuotesi on ollut ratkaiseva, se on nimittäin ihmisaivojen osalta visuaalisen hahmottamisen kehittymisen herkkyyskausi. Visuaalisen hahmottamisen ongelmat - jos niitä on - alkavat näkyä usein 4-5 -vuoden iässä ja ne vaikuttavat usein yksittäisiltä tuntuviin asioihin.
Visuaalisen hahmottamisen ongelmat näyttävät lapsilla vaikuttavan yksittäisin taitoihin
Esimerkiksi neuvolan LENE-tehtävissä (Leikki-ikäisen lapsen neurologisen kehityksen arviointimenetelmä) visuaalisen hahmottamisen haasteet näkyvät useimmiten tasapainoilussa, piirtämistehtävissä, kuvan (palapelin) kokoamisessa, silmä-käsiyhteistyön tehtävässä sekä saksien käsittelyssä leikkaamistehtävässä ja värien nimeämisessä. Yksittäisen kuvion löytäminen kuvasta voi vaikeata, kuin myös tarinan muodostaminen kuvaruuduista voi tuottaa hankaluuksia.
Eskari-ikäisellä lapsella hahmottamisen haasteet voivat näyttäytyä vaikeutena oppia tuntemaan kirjaimia ja numeroita sekä kuvissa olevien asioiden nimeämisessä. Lisäksi lapsi ei ole kiinnostunut kynä- tai saksihommista, koska ne tuntuvat vaikeilta. Pukeminen voi edelleen olla vaikeata koska aivot eivät tuota ajatusta siitä mihin kohtaan mikäkin vaate kuuluu. Ja omia vaatteita voi olla vaikea tunnistaa naulakosta ja kotona kaapin hyllyltä. Myös kaverisuhteissa voi olla paljon kahnausta koska toisten lasten ilmeitä ja tunteita on hahmottamisen takia vaikea ymmärtää.
Alakoulussa numeroiden oppiminen ja numeroiden itseisarvon käsittäminen tuottaa hankaluutta. Visuaalisen hahmottamisen vaikeudet näkyvät viisarikellon ja ajan oppimisen haasteena. Usein lapsi voi kertoa tunnistavansa ihmiset liikkumistavan, äänen tai tuoksun perusteella mutta kasvoja on vaikea tunnistaa.
Lapsen voi olla vaikea muistaa mistä ja miten oma luokka löytyy ja suunnistaminen ja kartan lukeminen voi olla mahdotonta. Pallopelit tuntuvat hankalilta.
Opiskelun muuttuessa vaativammaksi näkyviin nousee vaikeus yhdistää useampia tietolähteitä, tulkita oppikirjojen taulukoita, kaavioita ja vertailla niistä saatavia tietoja. Liikenteessä liikkuminen on vaikeata koska se valtaosin perustuu visuaalisten merkkien sekä valimatkojen ja ajan hahmottamiseen, rahan käyttö on voi tuntua vaikealta koska seteleitä ja kolikoita on vaikea tunnistaa saati ymmärtää niiden arvo.
Aikuisilla visuaalisen hahmottamisen vaikeudet vaikuttavat laaja-alaisesti useilla elämän alueilla
Kuten huomaat, lapsen kasvaessa ja aikuistuessa hahmottamisen vaikeudet alkavat vaikeuttaa elämää aina vain laaja-alaisemmin. Ne vaikuttavat oleellisesta menestymiseen koulussa ja laajemmalti selviytymiseen yhteiskunnassa, joka monelta osin perustuu erilaisille visuaalisille merkeille ja viesteille.
Ja mikä visuaalisen hahmottamisen kuntouttamisesta tekee haastavaa, on melko kapea aika-ikkuna. Kuntoutustoimenpiteet, jotka vaikuttavat suoraan hermoverkkoon, ovat käytännössä hyödyttömiä 12 ikävuoden jälkeen! Tällöin visuaalisen tiedon käsittelyyn alkujaan tarkoitettu osa hermoverkkoa on jo kerennyt muovautua muuhun käyttötarkoitukseen. Tämän jälkeen kuntoutustoimenpiteet on tarkoituksenmukaista kohdentaa valmius- ja taitopuutteiden sijaan erilaisten oppimisstrategioiden ja muiden tukikeinojen opettelemiseen.
Visuaalisen hahmottamisen kuntoutukseen on olemassa ilmainen ja kaikkien käytettävissä oleva menetelmä
Visuaalista hahmottamista voidaan kuntouttaa eri menetelmillä. On kuitenkin olemassa yksi keino, joka on täysin ilmainen ja kaikkien käytettävissä. Ehkä käytätkin sitä jo täysin tietämättäsi. Se alkaa T-kirjaimella ja voit opetella sen lataamalla ilmaisen ohjeen tästä linkistä. Aivojen pitää ymmärtää mitä ne näkevät, jotta ihminen voisi toimia saamiensa visuaalisten vihjeiden mukaan.
Tässä blogikirjoituksessa avaan visuaalista hahmottamista ja sen kehittymistä sensomotoriikan näkökulmasta.
#visuaalinen hahmottaminen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliko tässä postauksessa jotain, joka oli sinulle merkityksellistä, hyödyllistä tai ilahdutti sinua?