Visuaalisen hahmottamisen kehittymisen osalta lapsen ensimmäinen ikävuosi on ratkaiseva
Ensimmäisen lapsen ensimmäisen vuoden aikana tapahtuu kehityksellisesti ihan huikea määrä asioita! Pieni avuton vauva muuttuu aktiiviseksi, itse liikkuvaksi toimijaksi. Koska pienen lapsen toiminta on vielä melko jäsentymätöntä eikä hän vielä puhu, voi aikuisen olla melko mahdotonta päästä tarkasti selville miten lapsi näönvaraisesti hahmottaa maailman ympärillään. Jos visuaalisessa hahmottamisessa on haasteita, ensimmäiset selkeät merkit ovat nähtävissä 4-5 vuoden iässä, jolloin visuaalisen hahmottamisen herkkyyskausi on mennyt jo usea vuosi sitten. Ounou!
Visuaalisen hahmottamisen kulmakivet
Mutta palataanpa siihen ensimmäiseen vuoteen. Mitkä ovat niitä visuaalisen hahmottamisen kehittymisen kulmakiviä? Ensimmäisen vuoden aikana kehitykselliset liikemallit eli primitiivirefleksit ohjaavat lapsen motorista kehitystä. Primitiivirefleksit ja posturaalirefleksit ohjaavat vauvaa nostamaan pään irti alustasta, tarttumaan, ojentamaan ja koukistamaan raajat, siirtämän katseen, kannattelemaan ylävartalon käsien varassa, kierähtämään, ryömimään, konttaamaan, nousevan istumaan ja lopulta seisomaan ja kävelemään. Vauvan mahdollisuudet liikkua ja harjoitella motorisia ja sosiaalisia taitoja tänä aikana toimivat hahmottamisen kulmakivinä. Mitä enemmän vauva viettää aikaa erilaisissa "säilytysvälineissä", kuten sittereissä, turvakaukaloissa, hyppykiikuissa ja kävelytuoleissa lukien pois kantoliinaan, sitä vähemmän hänellä on mahdollisuuksia harjoitella kehityskautensa mukaista liikkumista. Vatsallaan lattialla vietetty aika on hyvin tärkeätä kehityksen kannalta!Tyypillisimmät primitiivirefleksiliikemallit jotka vaikuttavat vaikuttavat visuaaliseen hahmottamiseen
Moro on pienen vauvan suojarefleksi. Se aktivoituu nopeasta ja ennakoimattomasta aistiärsykkeestä, mikä voi olla esim. nopea vaihdos valaistuksessa. Kirjallisuuden mukaan Moron aktiivinen jäänne voi aiheuttaa haasteita esim. kontrastien havaitsemisessa ja lukiessa rivien seuraamisessa. Se voi vaikuttaa silmien valoherkkyyteen. Suoraan kohti tulevia liikkeitä on vaikea hahmottaa, joten esim. pallopelit tuntuvat vaikeilta ja pelottavilta. Usein migreeni ja Moro kulkevat rinnakkain vaikkei siitä ole olemassa tieteellistä näyttöä. Moron pitäisi integroitua 5 ikäkuukauteen mennessä.TLR (Tonic Labyrinthe Reflex) vaikuttaa niskan alueen liikkeiden hallintaan ja se aiheuttaa polvien tahattoman koukistumisen. Jos TLR on jäänyt aktiiviseksi, se vaikeuttaa silmien kohdistamista tiettyyn pisteeseen liikkumisen aikana. Näkökenttää on vaikea vakauttaa, hieman kuin olisi laivalla merellä myrskyssä ja horisontti olisi jatkuvassa liikkeessä. TLR:n pitäisi integroitua ensimmäisen ikävuoden aikana, joskus se voi olla aktiivinen kolmeen ikävuoteen asti, mutta hävitä viimeistään neljännen vuoden aikana. TLR vaikeuttaa esim. liikkumista rappusissa, jolloin lapsen on vaikea hahmottaa portaita. Usein lapset, jotka vielä nelivuotiaina liikkuvat rappusissa astuen molemmin jaloin askelma kerrallaan ylös tai alas, kantavat mukanaan aktiivista TLR:aa.
ATNR (Asymmetrical Tonic Neck Reflex) ohjaa katseen puoleisia raajoja ojentumaan ja toisen puolen raajoja koukistumaan. Se ikään kuin jakaa ihmisen kahteen puolikkaaseen. Liikemalli hankaloittaa katseen siirtämistä kehon keskilinjan ylitse vaikeuttaen esimerkiksi silmien liikuttamista sujuvasti lukiessa. Se vaikeuttaa myös tilan hahmottamista ja silmä-käsi yhteistyötä vaikuttaen motoriseen ohjailuun. Tämän vuoksi tarkkuutta vaativat tehtävät, vaikkapa kengän nauhojen sitominen ja sujuva kirjoittaminen tuntuvat vaikeilta. Karsastaminen liittyy toisinaan aktiiviseen ATNR-liikemalliin koska silmien lihakset pyrkivät ohjautumaan pois kehon keskilinjasta. Joskus näkee että lapsi kallistaa päätään hahmottaakseen piirroksen tai kirjoituksen tarkasti. ATNR:n luonnollinen häviäminen tapahtuu neljän-viiden kuukauden iässä. ATNR voi aiheuttaa valon arkuutta silmissä, usein sen huomaa kun lapsi kertoo valojen häikäisevän tai pyytää sammuttamaan valot ollessan selinmakuulla.
STNR (Systemic Tonic Neck Reflex) vaikeuttaa katseen siirtämistä läheltä kauas ja takaisin. Kun kouluikäinen siirtää katseen pulpetilla olevasta vihkosta taululle, hakee sieltä vihkoon kirjoitettavan tiedon ja siirtää katseen takaisin vihkoon, juuri haettu tieto voi hävitä tällä välillä muistista osin tai kokonaan. Sen vuoksi tiedon kopiointi taululta voi kestää huomattavan paljon. STNR ohjaa käsivarren asentoa suhteessa niskan asentoon vaikuttaen silmä-käsi yhteistyöhön ja motoriseen ohjailuun. STNR:n aktiivinen kausi sijoittuu 6-9 ikäkuukauden välille - se ohjaa ensin lapsen konttaamaan, sitten istumaan ja lopulta nousemaan seisomaan - ja sen pitäisi olla sulautunut pois silloin kun lapsi lähtee kävelemään. Myös aktiivinen STNR voi aiheuttaa silmien arkuutta valolle.
Kirjallisuuden mukaan ATNR ja STNR vaikuttavat silmän muotoon, rakenteeseen ja toimintaan. Kun refleksiliikemalleja kuntoutetaan, se voi vaikuttaa näköön huomattavasti ja jotkut lapset ovat päässeet eroon silmälaseista.
Aktiivinen ATNR voi vaikuttaa myös dominoivan silmän vakiintumiseen.
Aktiivinen ATNR voi vaikuttaa myös dominoivan silmän vakiintumiseen.
Varsinaisten primitiivirefleksien lisäksi on muutamia silmien alueen refleksejä, jotka vaikuttavat visuaaliseen hahmottamiseen
Ns. laiskan silmän ongelma kertoo näkökeskuksen epätasapainosta
Occular-refleksit vaikuttavat vaikuttavat toiminnalliseen näönkäyttöön ilmeten sekä visuaalisen hahmottamisen mutta myös kuulonvaraiseen hahmottamisen ja keskittymisen haasteina. Nämä refleksit liittyvät ns. laiskan silmän ongelmaan ja kertoo näkökeskuksen epätasapainosta.
Saccade-refleksit aiheuttaa vaikeuden seurata ja lukita katse sivusuunnassa liikkuvaan kohteeseen
Occular Auditory aiheuttaa vaikeutta hahmottaa mistä suunnasta ääni tulee silloin kun silmät ovat kiinni. Näkökeskus on "kaapannut" tällöin osan kuuloaistille tarkoitetusta kanavasta.
Näköaisti on tiiviissä yhteydessä vestibulaariseen eli tasapainoaistiin. Vaikeudet ylläpitää tasapaino voi olla ensimmäinen viite siitä, että lapsella on haasteita visuaalisen tiedon käsittelyssä
Kehityksellisiä liikemalleja voi jäädä aktiiviseksi esimerkiksi siksi että lapsi jostain syystä on siirtynyt nopeasti kehitysvaiheesta toiseen, vaikkapa noussut suoraan ryömimisvaiheesta seisomaan ja konttaaminen on jäänyt liki kokonaan väliin. Tämä voi vaikuttaa paitsi motoriikkaan, myös hahmottamiseen. Sensomotorisen valmennuksen keinoin voidaan ikään kuin palata kehityksen portailla takaperin edellisiin kehitysvaiheisiin ja kuntouttaa visuaalisen hahmottamisen ongelmia siltä osin kuin ne liittyvät primitiivireflekseihin.
Löydät tästä KLIK> linkistä <KLIK> videosarjan leikkisiä harjoitteita, joiden avulla voi helpottaa artikkelin alussa mainittuja primitiivirefleksejä. Liikkeet ovat turvallisia tehdä vaikkei primitiivirefleksejä tiettävästi olisikaan aktiivisina. Videot ovat katsottavissa ilmaiseksi, saat niiden katsomiseen linkin sähköpostiisi.
Toivottavasti tästä artikkelista oli sinulle hyötyä!
Terveisin Aktivaattorin Sanna
Löydät tästä KLIK> linkistä <KLIK> videosarjan leikkisiä harjoitteita, joiden avulla voi helpottaa artikkelin alussa mainittuja primitiivirefleksejä. Liikkeet ovat turvallisia tehdä vaikkei primitiivirefleksejä tiettävästi olisikaan aktiivisina. Videot ovat katsottavissa ilmaiseksi, saat niiden katsomiseen linkin sähköpostiisi.
Toivottavasti tästä artikkelista oli sinulle hyötyä!
Terveisin Aktivaattorin Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oliko tässä postauksessa jotain, joka oli sinulle merkityksellistä, hyödyllistä tai ilahdutti sinua?