tiistai 5. marraskuuta 2024

Keskittymisen apuväline

 Primitiivirefleksit, näpertelyn tarve ja keskittymisen apuväline

 Aktiiviseksi jääneitä primitiivirefleksejä pystyy tunnistamaan ihan vain havainnoimmailla. Jos sinulla on mahdollisuus havainnoida ihmisten työskentelyä työpöydän ääressä, tunnistat sieltä varmasti heidät, joka istuvat mielellään jalkojensa päällä tai istuessaan nojaavat leukansa tai päänsä käteensä tai suorastaan makaavat työpisteen päällä. Tällaiseen istuma-asentoon ohjaa STNR eli Systeeminen tooninen niskarefleksi. 


STNR:aan yhdistyy jatkuva käsillä näpertelyn tarve. Pyyhekumit ja sinitarrat saavat uuden muodon touhukkaissa käsissä hyvinkin nopeasti. Tavallista on myös hiusten ja ihokarvojen pyörittely ja ihon epätasaisuuksien ja arpien nyplääminen. 


Puuhastelun tarvettaa voi täyttää muovailuvahalla, sinitarralla ja kaupoista löytyy tänä päivänä hyvät valikoimat fidgettejä, joita voisi kutsua myös keskittymisen apuvälineiksi. Fidgettejä voi käyttää myös kämmenen alueen refleksien kesyttämiseen koska niillä voi aktivoida kämmenpohjaa ja samalla harjoittuu myös hienomotoriset taidot. 

Kun näin tämän paitsi keskittymisen apuvälineeksi, myös loistavasti käden hienomotoriikan harjoittamiseen soveltuvan Hermohalin, mietin että tässäpä varsinkin aikuiselle sopiva fidget!

Hermohalissa on Silinot biohajoava massa, jonka voi käyttää monta kerta uudelleen sulattamalla se mikroaaltouunissa. Massan mukana tulee kiviä tai helmiä, jotka saa upotettua kuumaan massaan. Kun massa on jäähtynyt, voi aloittaa aarteen etsinnän!

Kun pääsin itse puuhaamaan Hermohalin kanssa, pohdin seuraavia juttuja:

  • Helmien kaivaminen massasta on hyvää kaksikätistä työskentelyä, se helpottaa keskittymistä

  • Tuntoaisti aktivoituuerilaisista materiaaleista ja sormet saavat myös vähän erilaista taktiilista tietoa kuin normaalisti, silikooni on melko tymäkkää ja pienet helmet vaativat työtä löytyäkseen massasta

  • Myös asentoaisti (proprioseptiikka) aktivoituu kaksikätisessä työskentelyssä ja koska massa on tykkyä, tässä saa myös hyvää voimankäytön harjoittelua

  • Hienomotoriikka harjaantuu useammallakin tavalla, pinsettiote pääsee tehokkaaseen käyttöön, samalla käyttöön tulevat liikkeet, joilla esim. Plantar Grasp integroituu

  • Silmä-käsi-yhteistyö harjaantuu. Erilaiset helmet voi erotella irroitellessa omiin ryhmiisä, jolloin myös hahmottamisen taidot treenaantuvat

  • Toiminnanohjauksen taitoja voi aktivioida luomalla erilaisia työskentelystrategioita: ensin etsitään isot helmet, sitten etu- ja takapuolella näkyvät helmet jne. 

  • Visuaalinen mielihyvä kauniista helmistä!





Hermohalia pääsin testaamaan yhteistyössä Halikaupan kanssa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliko tässä postauksessa jotain, joka oli sinulle merkityksellistä, hyödyllistä tai ilahdutti sinua?

"Autismi ja ADHD voidaan parantaa sensomotorisella valmennuksella"

 "Sensomotorisella valmennuksella voidaan parantaa autismi ja ADHD!" Jos joku sensomotorinen valmentaja kertoo sinulle tällaista, ...