sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Rytmiset liikkeet auttavat sulauttamaan refleksiliikemalleja

 Rytmiset liikkeet ovat olennainen osa sensomotorista valmennusta. Lisäksi ne ovat yksinkertaisia ja helppoja tehdä ja niillä joidenkin lasten kohdalla on ihan uskomaton vaikutus! Rytmiset liikkeet vaikuttavat erityisesti aivojen limbisen alueen kypsymiseen, samaan alueeseen jossa aktivoituvat mm. tunteet ja ennen kaikkea taistele-pakene-jäädy -reaktiot. 

Rytmiset liikkeet auttavat aivoja, kehoa ja aistijärjestelmää kypsymään jolloin hermoverkon ja kehon on helpompi vastustaa refleksiliikemallien aiheuttamia ylimääräisiä ärsykkeitä. Rytmiset liikkeet  rauhoittavat, usein lapset nauttivat niistä koska ne tuovat hoivaamisen ja yhteenkuulumisen tunteita. Ne rauhoittavat parasympaattista hermostoa koska niiden avulla Moro- ja pelkohalvausrefleksi alkavat integroitua. 

Rytmiset liikkeet valmistelevat lapsen - ja aikuisen - hermoverkon varsinaiseen refleksiliikemallien sulauttamiseen. Rytmisten liikkeiden vaikutukset tulevat näkyviin muutamien viikkojen aikana liikkeiden tekemisen aloituksesta. 

Jos lapsellasi on yliherkyyttä äänille, valoille, hajuille, mauille ja vaatteiden pukeminen hiha- ja lahjelukkoineen sekä tuntoaistimuksineen tuottaa haasteita, paljon vaikeuksia kaverisuhteissa, ahdistuneisuutta, vihaisuutta, aggressiivista käyttäytymistä tai suuri tarve kontrolloida kaikkea ilman syytä, hän erittäin todennäköisesti hyötyy rytmisistä liikkeistä. 

Sinun ja lapsesi kehityksen tueksi löydät täältä Aktivaattorin sensomotorisen minivalmennuksen. Minivalmennuksessa opit tekemään lapsesi kanssa seitsemän rytmisen liikkeen sensomotorista kehitystä tukevan "hytkyttelyjumpan", mikä auttaa teitä elämään tasapainoisempaa elämää. Koska kaikilla lapsilla aivojen ja hermoston kehitys on kesken, voit tehdä liikkeitä kaikkien lastesi kanssa, vaikka selkeitä merkkejä refleksiliikemalleista ei olisikaan. 

Pääset ostamaan valmennuksen Aktivaattorin verkkokurssikaupasta klikkaamalla tätä linkkiä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliko tässä postauksessa jotain, joka oli sinulle merkityksellistä, hyödyllistä tai ilahdutti sinua?

"Autismi ja ADHD voidaan parantaa sensomotorisella valmennuksella"

 "Sensomotorisella valmennuksella voidaan parantaa autismi ja ADHD!" Jos joku sensomotorinen valmentaja kertoo sinulle tällaista, ...