maanantai 27. syyskuuta 2021

Lapsen yökastelu yli 5-vuotiaana

 Sensorisen integraation teorian kehittäjä Jane Ayres toteaa kirjassaan Aistimusten aallokossa että aistitiedon käsittelyn vaikeuksista kärsivät lapset melko usein kastelevat öisin vielä yli viisivuotiaina. Kastelu johtuu siitä että alaselän alueen hermoston kehitys on vielä kesken ja hermot eivät asianmukaisesti vie rakon täyttymisestä tietoa aivoille. Yökastelun lisäksi virtsaa voi karata päivisin ja saattaapa tuhrimistakin esiintyä.

Keinot yökastelun hoitamiseen ovat melko suppeat: terveydenhuollon kautta on mahdollista saada lainaksi hälytyspatja, joihin on yleensä pitkä jonot, sekä lääkitys. Hälytyspatjassa on on se huono puoli, että se toimii vasta kun vahinko on jo tapahtunut eikä lääkehoidosta välttämättä ole vastaavaa hyötyä, vahinkoja voi tapahtua siitä huolimatta.

Mikä avuksi yökasteluun? Mistä yökastelu voi johtua?

Sensomotoriikan yhteys yökasteluun

Sensomotoriikan näkökulmasta valtaosaa näistä lapsista yhdistää yksi asia. Kun lapsen alaselkää koskettaa, nähdään usein refleksiomainen pieni (tai suuri!) lihassupistus alaselän alueella, kosketuksen puolella. Tämän supistuksen aiheuttaa refleksiliikemalli nimeltä Spinal Galant, joka hidastaa hermoston kypsymistä alaselän ja lantion alueella. 

Mikä Spinal Galantin tarkoitus on?

Liikemallin tarkoitus on auttaa lasta syntymään synnytyskanavan läpi ja sen pitäisi sulautua pois n. 12 kk ikään mennessä. Refleksiliikemalli on tärkeä ryömimään ja kävelemään oppimisen kannalta, sen avulla lapsen on mahdollista oppia liikuttamaan lantiotaan eteen ja ylöspäin. Kun vastasyntynyttä koskettaa alaselkään lähelle selkärankajuostetta, nähdään lantion alueen fleksio eli koukistus. Jos molempiin selkäjuosteisiin kosketaan samanaikaisesti, se saa aikaan refleksin joka aiheuttaa virtsarakon tyhjentymisen, mikä todennäköisesti on syynä myös viittä ikävuotta vanhempien lasten yökasteluun. 

Aktiivinen Spinal Galant ei ole ihan harmiton matkakaveri muutenkaan, se on yhteydessä välikorvaan ja kuuloaistiin, ja sillä on vaikutusta kuullun muistamiseen, keskittymiseen ja tasapainoon. Samalla se vaikuttaa lantion alueen tuntoon ja monesti lapsilla, joille sopivien housujen - kireys, vyötärön korkeus, saumat, laput... - löytyminen ja pukeminen on vaikeaa, onkin kyseinen liikemalli aktiivinen. Usein heidän istumisensa tuolissa, jossa on selkänoja, on erityisen levotonta: Joka kerta kun lapsen alaselkä osuu tuolin selkänojaan, lapsi liikuttaa lantiotaan ja hilautuu tuolissaan kohti reunaa. Ja lapsi ei voi tälle mitään, koska kyseessä on refleksi.

Kinesiologi Moira Dempseyn mukaan ärtynyt tai tulehduksellinen paksusuoli ja Spinal Galant saattavat jopa olla yhteydessä toisiinsa. Spinal Galant, varsinkin ollessaan aktiivinen vain toisella puolella selkärankaa voi aiheuttaa toiminnallisen lannerangan skolioosin. 

Jos mietit voiko lapsen yökastelun takana olla tämä liikemalli, klikkaa alla olevaa linkkiä, saat ladattua ilmaiseksi testaus- ja jatko-ohjeet. 

saat ladattua Spinal Galantin testiohjeet tästä.

Tästä linkistä löydät Aktivaattorin Selätä yökastelu! -verkkovalmennuksen, jonka avulla lapsesi on mahdollista tulla yökuivaksi kolmessa kuukaudessa. 

Kiitos kun luit tekstin, toivottavasti siitä oli sinulle apua. 

Terveisin Sanna, sensomotorinen valmentajasi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliko tässä postauksessa jotain, joka oli sinulle merkityksellistä, hyödyllistä tai ilahdutti sinua?

"Autismi ja ADHD voidaan parantaa sensomotorisella valmennuksella"

 "Sensomotorisella valmennuksella voidaan parantaa autismi ja ADHD!" Jos joku sensomotorinen valmentaja kertoo sinulle tällaista, ...