sunnuntai 8. elokuuta 2021

Kuinka tuen pienen vauvan sensomotorista kehitystä parhaiten?

Ensimmäinen "askel" ihmislapsen matkalla käveleväksi, itsenäisesti liikkuvaksi toimijaksi on voittaa painovoima. Ihmiselle tyypillisen kehityskaaren mukaisesti vauva alkaa lattialla vatsallaan maatessa ottaa hallintaansa pään ja niskan alueen hallittuja liikkeitä ja vestibulaarinen aistijärjestelmä (painovoima-aisti) alkaa kehittyä. Vestibulaarinen järjelmä "huolehtii" tasapainon, tasapainon ylläpitämiseen tarvittavan aistitiedon, suunnan ja tietoisuudesta oman sijainnin suhteesta ympäröivään ympäristöön.  Vestibulaarisen järjestelmän keskus sijaitsee välikorvassa. Kun vauvan niskalihakset ja asennonhallinta kehittyvät ja vauva alkaa kannatella itse päätään, paitsi vestibulaarisen tiedon käsittelyn, se mahdollistaa usean muun aistikanavan kehittymisen.

Vauvan tärkein tehtävä matkalla käveleväksi ihmiseksi on voittaa painovoima kannattelemalla omaa päätään


Nykyään osa vauvoista, ennen kuin oikeasti oppivat istumaan, viettää ison osan aikaansa erilaisissa puoli-istuvissa asennoissa babysittereissä, turvakaukaloissa ja bumboissa. Tällöin pään kannattelu ei pääse kehittymään normaalisti ja aistitiedon käsittely useammallakin aistikanavalla vaikeutuu. Asetupa itse istuma-asentoon, jossa istut häntäluusi päällä ja leukasi nojaa rintaasi koska pääsi painaa nyt ihan hurjan paljon. Tarkkaile mitä hengityksellesi tapahtuu. Onko se pinnallista vai syvää? Kokeile katsoa ympärillesi, näetkö omat jalkasi vai ikkunasta avautuvan näkymän? Kokeile istua samassa asennossa vaikka puoli tuntia, tunnustele onko asentosi edelleen mukava vai epämiellyttävä? 

Anna vauvan viettää aikaa lattialla vatsallaan tai selällään

Tarjoa jo pienelle vauvalle päivittäin aikaa olla selällään ja vatsallaan lattialla. Pienen vauvan ei tarvitse olla lattialla kuin pieniä aikoja kerrallaan ja kun hän kasvaa, hetket pitenevät. Vauvan päänhallinnan -ja monen muunkin liikkumisen ja aistitiedon käsittelyn kehittymisen kannalta lattia-aika on olennainen asia!
Laskeudu myös itse vauvan seuraksi, matkikaa yhdessä toistenne liikkeitä ja ilmeitä, kosketelkaa toistenne kasvoja ja matki vauvan pitämiä ääniä. 

Lattialla oleminen antaa vauvalle mahdollisuuden kehityksen mukaisiin liikkeisiin, liikesarjojen löytämiseen ja toistamiseen, lihastonuksen lisäämiseen ja lopulta motorisen hallinnan kehittymiseen. Ja toisaalta yhtä olennaista on pitää häntä sylissä, halailla, hyssytelllä ja hytkytellä käsivarsilla, tarjota hänelle mahdollisuus läheisyyteen, seurusteluun ja huomatuksi tulemiseen. Myös kantoliinassa kantaminen tuottaa vauvalle monenlaista aististimulaatiota.

Vauva alkaa kääntyä n. 4 kk iässä vatsalta selälleen ja hieman myöhemmin myös toisin päin. Samalla vauva alkaa valmistautua ryömimiseen. Vauva myös harjoittelee nousemaan käsiensä varaan ja keinumaan lattialla pelkän vatsansa varassa. Vauva alkaa yhä enemmän kiinnostua ympäristöstään. Ryömiessään vauva "kuluttaa" pois mm. kämmenten ja jalan alueen refleksejä pois, samoin selän alueen refleksejä. 
Kämmenen alueen refleksit vaikuttavat myös suun alueen reflekseihin, esim. Rooting-refleksi alkaa integroitua tässä vaiheessa.

Vauvan vieroittaminen tutista tapahtuu kehityksellisestä näkökulmasta tarkasteltuna 4-5 kuukauden iässä

Jos olet miettinyt milloin vauva on hyvä vieroittaa tutista, kehityksellisesti oikea ajankohta on 4-5 kuukauden iässä kun suun alueen refleksit ovat alkaneet integroitua. Tällöin vauvan ei enää tarvitse imeä rintaa tuttipulloa tai tuttia turvatun kehityksen näkökulmasta. Kuuden kuukauden ikäiselle tutin imeminen on jo enemmänkin mukavaa huvia ja vauvan voi vieroittaa tutin imemisestä. 

Kun vauva alkaa harjoitella konttausasentoon nousemista kuuden kuukauden iässä, kehityksessä tapahtuu samalla hurja määrä asioita. Vauva oppii kohdistamaan entistä tarkemmin katseensa, hallitsemaan pään asennon tarkemmin, käsivarsien ja hartioiden lihakset alkavat voimistua. 

Vauvan hermoston kehitys on varsin keskeneräinen ensimmäiset kolme kuukautta ja jotkut vauvat ovat tämän aikaa varsin itkuisia, varsinkin iltaisin ilman että heillä on esim. koliikki-oireita. Jos vauva itkee jatkuvasti ja olet uupunut tai epäilet ettei vauvallasi ole kaikki kunnossa, ole yhteydessä neuvolaan tai kuntasi varhaiseen perhetyöhön, älä jää yksin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oliko tässä postauksessa jotain, joka oli sinulle merkityksellistä, hyödyllistä tai ilahdutti sinua?

"Autismi ja ADHD voidaan parantaa sensomotorisella valmennuksella"

 "Sensomotorisella valmennuksella voidaan parantaa autismi ja ADHD!" Jos joku sensomotorinen valmentaja kertoo sinulle tällaista, ...