Aikuisten aktiiviseksi jääneet primitiivirefleksit?
Jopa 80 prosentilla lapsista on yksi tai useampi aktiiviseksi jääneyt primitiivirefleksi. Eivätkä ne "katoa" mihinkään matkalla aikuisuuteen ellei niitä kuntouteta. Aikuiset oppivat kompensoimaan primitiivirefleksien aiheuttamia hankaluuksia - kuka enemmän tai vähemmän toimivin keinoin.
Eli kyllä, myös aikuisilla voi olla aktiivisia primitiivirefleksejä. Itse asiassa aika monella on. Itsellänikin on. Aikuisilla kehon asennon hallintaan vaikuttavat primitiivirefleksit jäävät piiloon liikkeen ja lihasten hallinnan alle. Lasten primitiivirefleksejä on huomattavasti helpompi tunnistaa vain havainnoimalla motoriikkaa. Aikuisten primitiivirefleksien kartoittaminen onkin sitten hetkittäin vähän salapoliisin työtä mutta iso osa on houkuteltavissa esiin refleksiä aktivoivilla liikkeillä.
Kannattaako aikuisilta kuntouttaa primitiivirefleksejä?
Hermosto ja etuotsalohko kypsyvät nykyisen tietämyksen mukaan noin 25-vuotiaaksi, jolloin neuroverkko on vielä melko joustava, jolloin myös sensomotorisella valmennuksella saadaan aikaiseksi hyviä tuloksia. 40 ikävuoden jälkeen hermosto on muuttunut melko stabiiliksi ja uusien hermoyhteyksien luominen on hitaampaa mutta edelleen mahdollista. Eli primitiivirefleksejä on mahdollista kuntouttaa aikuiseltakin. Huomaan kyllä eron omassa (jo stabiloituneessa) hermoverkossa varsinkin jos teen Moron ja pelkohalvausrefleksin harjoitteita säännöllisesti.
Aikuisilla, joilla on aktiivisia primitiivirefleksejä, on kokemukseni mukaan tiettyjä yhteisiä piirteitä, jotka laskevat elämän iloa ja laatua.
Ahdistuneisuus, vaihtelevat mielialat ja pelot
Jos aikuinen kärsii toistuvasti suurista ahdistuneisuuden tunteista, tai mielentilat vaihtelevat nopeasti esim. liikkuessa paikasta toiseen tai sinulla on toistuvia pelkoja, esim. pimeän pelko, avoimen tilan pelko jne., Moro-refleksi voi aiheuttaa jatkuvaa virittymistä taistele-pakene-jäädy-tilaan ja nostaa stressihormonit toistuvasti päivän aikana korkeuksiin.Herkkyys liikkeen aiheuttamaan pahoivointiin
Matkapahoinvoinnista ja erilaiset (pään) asennonvaihdokset kuten keinuminen keinussa tai keinutuolissa aiheuttaa huonoa oloa. Tämä viittaa useaankin aktiiviseksi jääneeseen primitiivirefleksiin, jotka vaikuttavat vestibulaarisen eli tasapainoaistin tuottaman aistitiedon käsittelyyn.Vaikeus istua paikallaan
Jatkuva tarve liikkua istuessa, istuskelu toisen tai molempien jalkojen päällä, nojailu kyynärpäillä pöytään ja leuan tukeminen käsiin, istuminen välillä tuolin etureunalla ja välillä perällä. Muisto siitä, että lapsena oli kiva liukua tuolista pöydän alle. Nämä voivat olla merkkejä aktiiviseksi jääneistä primitiivireflekseistä Spinal Galant, STNR ja ATNR.Kirjoitan usein lapsista ja sensomotorisesta valmennuksesta heidän kanssaan, lapsilla kun aktiiviseksi jääneet liikemallit ja niiden vaikutukset näkyvät selvästi. Osa aikuisen sensomotorisesta alkuarvioista liittyykin haastattelun muodossa siihen, näkyikö tietyn tyyppisiä haasteita jo lapsuudessa. Valtaosaa kuntoutuksessa käytetyistä menetelmistä voi käyttää myös aikuisten kanssa. Jos siis työskentelet aikuisasiakkaiden kanssa ja mietit onko osa hänen hankaluuksiensa vyyhdestä aktiiviseksi jääneiden primitiivirefleksien aiheuttamaa, ja hyötyisikö aikuinen sensomotorisesta valmennuksesta, niin esimerkiksi Aktivaattorin Sensomotorisen valmennuksen perusteet -koulutuksessa käytävät arviointi- ja kuntoutusmenetelmät soveltuvat käytettäväksi aikuisten kanssa paremmin kuin hyvin.
Tekstin lähteenä käytetty teosta Goddard Blythe, S. 2014. Neuromotor Immaturity in Children and Adults.